Salpalinja

| Salpalinja | |
| Salpalinja on toisen maailmansodan aikainen puolustus- rakennelma, joka ulottuu osittain Ylämaan kunnan alueelle. Parhaiten rakennelmat ovat nähtävissä Ihakselan kylässä. Salpalinjasta on entisöity viiden bunkkerin alue välimaastoineen matkailijoiden tutkittavaksi. |
| Salpalinjan historia | |
| Talvisodan jälkeen turvattomaksi jääneen itärajan suojaksirakennettiin ylipäällikkö Mannerheimin käskystä vuosina 1940-41 ja 1944 Salpa-asema. Myös Salpalinjaksi kutsuttu linnoitus on yhä Suomen suurin rakennustyömaa. Sitä oli tekemässä enimmillään 35 000 miestä ja heitä muonittamassa 2 000 naista. |
| Salpa-aseman rakentamiseen käytettiin tehollista aikaa vain noin puolitoista vuotta. Aikaan ja Suomen voimavaroihin suhteutettuna linnoitusta on verrattu jopa Kiinan muurin veroiseksi jättiurakaksi. Se on myös maailman pisin yhtenäinen linnoitus, Suomenlahdelta Sallaan. |
|
Salpa-asemassa on betonisia tai kallioon louhittuja kantalinnoitteita 728 kappaletta. Puisia kenttälinnoitteita on noin 3 000 kappaletta. Taistelu- ja yhteyshautaa asemaan on kaivettu noin 350 kilometriä. Kiviestettä on yli 200 kilometriä, siinä noin 350 000 kappaletta keskimäärin kolme tonnia painavaa kiveä. Panssarikaivantoestettä kaivettiiin noin 130 kilometriä ja piikkilankaestettä viritettiiin 315 kilometriä. |




